Lobsterilta laulu sotien unohdetuille antisankareille

Lobster pistää raskaan vaihteen päälle uudella Psycho Maniac -singlellä ja -videolla. Sotilassaappaiden marssiäänet johdattavat kuulijan introsta rouheita kitaravalleja säästelemättömään rockbiisiin.

Psycho Maniac on tarina niistä sotien unohdetuista antisankareista, jotka eivät selvinneet kokemuksistaan terveinä. Sodassa voi voittaa vihollisensa, mutta sota voi jättää pään sisään voittamattoman vihollisen loppuelämän ajaksi. Psycho Maniac-videon sotakuvasto muistuttaa siitä, että selviytyjät ja voittajatkin ovat sodan uhreja.

Biisin tekstiä rumpali Takamäki avaa näin:
”Vierailin Budapestissa ja kävin Tonavan rannalla sijaitsevalla muistomerkillä Shoes on the Danube Bank. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka ihmisiä 2. maailmansodan aikana marssitettiin Tonavan rantapenkereelle, käskettiin riisua kengät jalasta, ja sen jälkeen heidät ammuttiin siten, että ruumiit putosivat suoraan joen kuljetettavaksi.

Aloin miettimään, että sodista muistetaan yleensä sankarit, kuolleet ja pakolaiset mutta kukaan ei mieti niitä henkiin jääneitä sotilaita, jotka sekosivat sodan julmuuksista ja luokitellaan hulluiksi. He ovat sotien unohdettuja antisankareita.

Tuo ajatus teki minuun suuren vaikutuksen ja puhuin siitä Anan kanssa. Lopulta päädyimme kirjoittamaan yhdessä aiheesta tämän biisin tekstin.”

Shoes on the Danube Bank päätyi myös singlen kansikuvaksi.

Psycho Maniac on kuudes single lokakuussa julkaistulta Killing Silence -albumilta. Jokaisesta singlestä on julkaistu myös video.

Psycho Maniac Spotifyssa.

Lobster:
Ana Kaunisto: Laulu & kitara
Tomi Viitanen: Kitara & laulu
Sami Ketola: Basso & laulu
Esko ”Zeko” Takamäki: Rummut & laulu

Kotisivut
Facebook-sivu
YouTube-kanava