Kemopetrolin tänään ilmestynyt single I Can See Across the World päättää näyttävästi yhtyeen 12 vuotta kestäneen julkaisutauon. Kemopetrolista käsitteen tehneet elementit – biisiä kuljettavat matalat bassolinjat, eteerinen tunnelma ja Laura Närhen vangitsevan kuulas laulu – ovat vahvasti läsnä.
Kemopetrol valmistelee parhaillaan kuudetta albumiaan. I Can See Across the World päätyi eräänlaiseksi varaslähtösingleksi elokuvaohjaaja Arto Halosen kuultua kappaleen. Halosella oli työn alla Suomeen juurtuneet -dokumenttielokuva koripalloilija Shawn Huffista ja vaatesuunnittelija Ervin Latimer Jr:stä.
”Kun työstin elokuvan score-musiikkia, ohjaaja Arto Halonen kuuli viimeistelemättömän kappaleen ja halusi sen leffan lopputekstimusiikiksi. Saimme siis hyvän syyn saattaa biisi nopeasti valmiiksi”, biisintekijä Kalle Koivisto kertoo.
Suomeen juurtuneet -dokumenttielokuva sai ensi-iltansa 1. syyskuuta.
”Meillä on ollut kuudennen albumimme äänitysprojekti päällä jo pitkään. Tykkäämme pyöritellä biisejä studiossa ikuisuuksiin asti. Mukava saada nyt jotain konkreettista uunista ulos”, Kalle jatkaa.
Täyttä hiljaiseloa Kemopetrol ei kuitenkaan ole viime vuosina viettänyt. 2020 tuli kuluneeksi 20 vuotta bändin Slowed Down -esikoisalbumista. Koronan vuoksi levyn synttärikiertue siirtyi, ja yhtye pääsi juhlistamaan debyyttilevyään festivaaleille ja klubikiertueelle vuonna 2021.
”Slowed Down 20-vuotisjuhlakiertue huipentui loppuunmyydylle Tavastialle. Olimme häkeltyneitä yleisön innostuneesta vastaanotosta ja saimme siitä paljon virtaa uuden musiikin tekemiseen”, Laura Närhi muistelee.
Kemopetrolin kuudetta albumia on lupa odottaa ilmestyväksi vuoden 2024 aikana.
I Can See Across the World
Spotifyssa
Apple Musicissa
Kemopetrol Facebook-sivu