Olot antaa singlen muotoisen ennakkovaroituksen räjähtävästä debyyttialbumista

Viime aikoina studiotyöskentelyyn keskittynyt Olot antaa ennakkovaroituksen tulevasta tänään ilmestyneellä singlellä Ei huolta. Biisissä on vauhdittoman pituushypyn maailmanennätykseen riittävä määrä räjähtävää voimaa ja se on ensi vuonna julkaistavan debyyttilevyn ensimmäinen sinkkulohkaisu. Pitkäsoiton monien muiden kappaleiden tapaan se on kirjoitettu myrskyisten elämänvaiheiden keskellä.

”Meistä kaikki varmaan tuntee jonkun, joka on ollut myrkyllisen ihmissuhteen vankina, mutta ikään kuin omasta tahdostaan ei pysty päästämään hyvistä puolista irti. Biisi kertoo tällä kertaa eräästä ystävästäni, jonka matkaa pääsin seuraamaan aika läheltä. Kappaleen kertoja katsoo maailmaa epäterveen ihmissuhteen keskeltä, järjen ja tunteen väittelystä. Siitä sokeasta pisteestä, kun vaarallista ihmissuhdetta tekohengitetään rakkaudella”, yhtyeen solisti Antti Soulanto valottaa kappaleen tekstiä.

hyppään jos säkin hyppäät

mut

ei huolta

kyllä siivet vielä kantaa

Ei huolta -kappaleen synkkää tekstiä tahdittavat industrial-henkisesti käskevä särötetty basso ja 90-luvun rave-musiikista inspiraationsa ammentavat syntikat.

Elektronisuudestaan huolimatta Olot on bändi- eikä tuottajamusiikkia ja levy onkin äänitetty pop-musiikille epätyypillisesti livenä Artlab Studiolla.

Ei huolta on neljäs Olot-single. Aiemmilla sinkuillaan Olot herätti paljon odotuksia ja pääsi muun muassa YleX:n Nosteessa bändiksi singlen Vahingossa ikävä julkaisun jälkeen.

Olot aloittaa aktiivisen keikkailun singlen siivittämänä. Seuraava tilaisuus nähdä yhtye livenä on 28.11.2023 Playhouse Barissa Helsingissä.

Kokopitkä albumi julkaistaan keväällä 2024

Yhtyeen takana ovat Antti SoulantoMatti Tervo ja Lauri Antikainen. Albumin ja sinkun miksauksesta vastaa Alec Havinmaa ja masteroinnista Jasse ”Jazmanaut” Kesti.

Ei huolta -single Spotifyssa ja Apple Musicissa.

Instagram | Facebook | Youtube