Jyväskylä-Rovaniemi -akselilla toimiva kaipuu jatkaa vahvojen pop-sinkkujen sarjaansa. Tänään julkaistu Vaaroille altis sydämeni on tarttuvien melodioiden hallitsema melankolisen suurisoundinen biisi. Kaipuu yhdistelee akustisia instrumentteja ja täyteläistä tunnelmaa luovia orkesterisoittimia, ja kasvattaa jännitettä aina biisin viimeisille sekunneille saakka.
Lupaavimpien uusien pop-yhtyeiden kategoriaan laskettava kaipuu on ahkera julkaisija: neljä singleä yhtä monessa kuukaudessa.
Tiiviin julkaisutahdin ja täysosumabiisien myötä kaipuu on kasvattanut kuulijakuntansa digialustoilla hurjaa vauhtia. Spotifyssa bändin kuukausittainen kuuntelijamäärä hipoo jo 10 000 lukemia ja joulukuussa julkaistu single Lupaus oli pitkään Spotifyn Top 50 viraalilistalla, parhaimmillaan 25. sijalle. Biisi oli myös useilla Spotifyn soittolistoilla julkaisuviikollaan.
Myös Vaaroille altis sydämeni löytyy Spotifyssa jo muun muassa New Music Friday ja Iskelmä kuuluu kaikille -soittolistoilta.
kaipuu on trio, jonka kaksi jäsentä vaikuttaa Jyväskylässä ja yksi Rovaniemellä. Yhtyeen intohimoinen suhde musiikkiin on mahdollistanut sen, että asuinkaupunkien välimatka ei ole ollut este aktiiviselle luomistyölle.
Vaaroille altis sydämeni Spotifyssa ja Apple Musicissa.
Vaaroille altis sydämeni -lyriikkavideo Youtubessa.
Facebook | Instagram | YouTube
Kokoonpano:
Janne Alaperä
Markus Kreivi
Petri Toivainen