Vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt Riemufestivaali palaa syyskuussa hetkeksi henkiin yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
Perjantaina 13.9. ja lauantaina 14.9. Nosturin yläkerran ja Elmun Baarin lavoilla nähdään muun muassa Mana Mana-miehistöinen Murheenlaakso, Lasten hautausmaa duo, Radiopuhelimet, Paskalista DJ’s feat. Paska live, Fox Confession, vuonna 2000 Suomen ensimmäisen homodisko-albumin julkaissut Sylvi, Dxxxa D & Hzzzt, Teemu Tanner (soolo), Black Magic Six, Go Go Gods, Cleaning Women ja Creat DJ’s.
Rajoitettu määrä 42 euron hintaisia kahden päivän lippuja on nyt myynnissä Ticketmasterissa. Ohjelmaan on luvassa lisäyksiä elokuun alussa, jolloin julkaistaan myös päiväkohtaiset esiintyjät ja aikataulut. Samalla myyntiin tulevat 24 ja 26 euroa maksavat päiväliput. Tapahtumien ikäraja on K-18.
Alkujaan Riemu-levymerkin ympärille syntyneen Riemufestivaalin aktiivikausi sijoittui vuosiin 2001-2007. Tapahtuma levittäytyi helsinkiläisklubien lisäksi muualle Suomeen Riemufestivaalikiertueiden muodossa.
Erityistä huomiota herättivät Tavastialla vuosittain järjestetyt Pöytärummutuksen SM-kisat, The Hivesin tähdittämä Riemufestivaalikiertue vuonna 2002 sekä Nosturissa nähty Apulanta plays Terveet kädet / Terveet kädet plays Apulanta -spesiaali. Festivaalin tyylillinen skaala ulottui lastentapahtumista The Soundsin ensimmäisiin Suomen keikkoihin sekä metallikiertueista pornokaraokeen.
Riemufestivaali palaa syyskuussa



