Hanging Gardenilta jylhä ja tarttuva single ”The Fireside”

Maalauksellinen, jylhä ja katarttinen. Näin voisi kuvailla kahdeksanteen albumiinsa valmistautuvaa Hanging Gardenia, joka on viime aikoina löytänyt oman viisasten kivensä jostain japanilaisen MONOn ja brittiläisen Paradise Lostin välimaastosta. Bändin luonnosta ja taiteesta vaikutteita ottaneesta tyyliistä saa hyvän kuvan tuoreella ”The Fireside” -singlellä, joka on toinen maistiainen maaliskuun 24. julkaistavalta albumilta ”The Garden”.

Kiivasta julkaisutahtia ylläpitänyt Hanging Garden on pystynyt pitämään riman ällistyttävän korkealla, eikä tuleva albumi riko tältä osin kaavaa. Samalla musiikkiin on hiipinyt uusia aiempaa valoisampia sävyjä.

”Lähes kahden vuosikymmenen epätoivossa, melankoliassa ja menetyksessä rämpimisen jälkeen oli aika päästää hieman valoa ja toivoa sisään”, kuvailee bändin toinen laulaja Toni Hatakka.

”The Garden” -albumilta on aiemmin julkaistu lyriikkavideo kappaleesta ”The Four Winds”. Albumin julkaisusta vastaa Agonia Records.

The Fireside” -single suoratoistopalveluissa
https://tr.ee/6EJtUaQFaq

Ennakkotilaa ”The Garden” -albumi
http://hanging-garden.org/

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokoonpano
Mikko Kolari – kitara
Jussi Hämäläinen – kitara, laulu
Toni Hatakka – laulu
Riikka Hatakka – laulu
Nino Hynninen – koskettimet
Jussi Kirves – basso
Antti Ruokola – rummut

Hanging Garden
Instagramissa
Facebookissa
Bandcampissa