Radio päivitti kappaleen Sydäntä hautaamaan

Arcadion ja Rami Hentilän muodostama Radio-yhtye päivitti Arcadion 90-luvulla julkaiseman ja isoksi hitiksi muodostuneen biisin Sydäntä hautaamaan.

Vaikka 90-luvun versio soi edelleen radioissa, Arcadio kertoo, että modernisoinnin jälkeen kappale on sellainen kuin hän olisi sen halunnut alun perin olevan, täyteläisempi, vähän hitaampi ja herkempi.

Rami kuvailee uutta versiota aikuiseksi kasvaneeksi biisiksi ja jatkaa, että ”se ysäriversio oli kaavamaisempi”.

Radion Arcadio ja Rami ovat olleet ystävyksiä jo 30-vuotta ja heillä on pitkä yhteinen historia erilaisissa musiikillisissa projekteissa.

Radio Facebookissa ja Instagramissa.