Omia polkujaan kulkeva post-punk-trio Sonic Punter on julkaissut uuden singlen Cloud Indigo. Kappale on lajityyppinsä tyylinäyte, jossa maagiset kitarat ja tummanpuhuva laulu luovat vahvan ja hypnoottisen tunnelman.
Singlen ohella Sonic Punter julkaisee YouTubeen livevideon Cloud Indigosta, joka on taltioitu kesäkuussa Helsingin Kuudennella Linjalla. Videon kautta pääsee kurkistamaan yhtyeen intensiiviseen, rosoiseen ja tiukasti soivaan live-energiaan. Lisää livekuvaa samalta keikalta on luvassa tammikuussa.
Yhtye nähdään vielä tämän vuoden puolella myös livenä singlen julkaisukeikalla 20.12. Tampereen Maanalaisessa.
Sonic Punter valmistautuu parhaillaan toisen albuminsa julkaisuun. Cloud Indigo on kuitenkin yhtyeen spesiaali joululahja faneilleen, eikä kappale tule olemaan mukana tulevalla pitkäsoitolla. Albumi ilmestyy ensi keväänä.
Sonic Punterin debyyttialbumi Twin Stranger ilmestyi vuonna 2024.
Cloud Indigo -single:
Spotify
Apple Musiikki
Deezer
Cloud Indigo -video:
YouTube



