Konala2020-yhtye vangitsee elämänmakuisella videolla
Kotimainen iskelmällisen rockin sanansaattaja Konala2020 on julkaissut kolmannen singlen ja videon kappaleesta Enemmän.
Bändille luonteenomaiseen tapaan kappale on rehellinen elämänmakuinen tarina, joka lipuu läpi nuoruuden, vanhuuden ja unelmista luopumisen. Lopussa se jättää kuulijalle pohdittavaksi kysymyksen kadonneen onnen löytämisestä. Videon tekijä ja kappaleen toinen säveltäjä Tom Hätinen kuljettaa videota menneisyyden, muistojen ja nykyisyyden välillä tavalla, joka yhdistää saumattomasti yhtyeen musiikin osaksi videon tarinaa.
Konala2020 on uusi yhtye, joka on aiemmin julkaissut kaksi hyvän vastaanoton saanutta singleä: Musteella ja Hotelli Hesperia. Yhtyeen usealle vuosikymmenelle kurottavan musiikin kokoaa yhteen omintakeisilla ja kerronnallisilla lyriikoilla vokalisti Pekka Purhonen.
Enemmän-kappale on Konala2020-yhtyeen yhdessä sovittama. Kappaleen on äänittänyt ja miksannut Marko Kataja Porvoon Magnusborg studiossa ja masteroinut Svante Forsbäck Chartmakersilla.
Konala2020:
Pekka Purhonen – laulu
Sami Vuollekoski – kitara
Petteri Korhonen – rummut
Mikko Yli-Knuuttila – basso
Konala2020 Facebookissa
Konala2020 YouTubessa




