Dharma Guns julkaisi Twin Peaks -henkisen videon

Dharma Guns julkaisi tänään singlen ”The Vipers”. Tummanpuhuvan dramaattisesti etenevän biisin tekstimaailma on kuvitettu myös videon muotoon, joka ilmestyi niin ikään tänään. Twin Peaks -henkisellä videolla kertoja sukeltaa painajaisiin, joissa käärmeet ja hämähäkit ryömivät aina vain lähemmäs ja lähemmäs.

”Käärmeissä ja hämähäkeissä on jotain sellaista, mikä saa niskakarvat pystyyn. Ainakin jos sellaisen kuvittelee löytävänsä sängystään kesken kauneimpien tai kauheimpien unien”, laulaja-kitaristi Pete kuvailee.

”The Vipers” on Dharma Gunsin neljäs singlelohkaisu Ex-Generation Superstars -albumilta. Kappale esittelee yhtyeen tummasävyisempää puolta, jossa kuulee kaikuja niin Lords of the New Churchilta kuin The Doorsilta.

”Yritin taas kerran kirjoittaa omaa versiota Stoogesin ’Gimme Dangerista’, mutta koska täydellisyyttä on hankala toisintaa, biisistä tuli ihan omanlaisensa. Kappale on juuri sitä, mitä levy kaipasi kaiken kaahauksen keskelle, ja antaa sinkkunakin bändistämme monipuolisemman kuvan.”

Skandinavian action rock -bändi Dharma Gunsin debyyttialbumi on saanut paljon kansainvälistäkin huomiota. Muun muassa brittiläinen Vive Le Rock -lehti antoi albumille 8/10 pistettä ja ranskalainen Rock’n Force kirjoitti levyn sisältävän ”räjähtävää energiaa!”

Dharma Guns on edennyt urallaan nopeaan tahtiin. Vähän yli vuosi sitten perustettu yhtye julkaisi jo debyyttivuonnaan ensimmäisen pitkäsoiton ja on parhaillaan valmistelemassa uutta materiaalia.

The Vipers -video YouTubessa.
The Vipers -single Spotifyssa ja Apple Musicissa.

Ex-Generation Superstars -albumi Spotifyssa ja Apple Musicissa.

Albumilta on aiemmin julkaisu singlet ja videot biiseistä M.I.D.L.I.F.E. Crisis, Love Bug ja Life Choices.

Dharma Guns: Facebook | Instagram | TikTok | YouTube

Lue myös Peten haastattelu Kaaoszinessä.


Uusimman Rockhopper-soittolistan avulla pääset kurkistamaan mistä Dharma Guns on tehty. Listan kuratoi yhtyeen laulaja-kitaristi Pete.
Pete avaa biisien taustoja ja niiden vaikutuksia Dharma Gunsin musiikkiin täällä!
Tätä matkaa ei kannata jättää väliin! Peten avoauton kyydissä pääsemme muun muassa Pasific Coast Highwaylle, kruisaillen sillä San Franciscosta Los Angelesiin!