Suomen häpeilemättömin kasaridisco-bändi Kaukolasipartio jatkaa missiotaan hyvän mielen esitaistelijana ja julkaisee videon kappaleesta Lomamatka, lamamatka. Videon on ohjannut Ville Asikainen ja se on nähtävissä täältä.
Kaukolasipartio julkaisi toisen pitkäsoittonsa Enpä lähtis moittimaan loppuvuodesta 2017. Levyltä on aiemmin kuultu radiosoitossa kappaleet Jappadappa, Kesyttämätön leijona sekä Enpä lähtis moittimaan. Nyt vuoron saa Lomamatka, lamamatka, joka on kirjoitettu muutama vuosi sitten talouskriisipuheiden aikaan. Humoristinen kuvaus pariskunnan ulkomaanmatkahaaveista verhotaan musiikillisesti suomidiscon huntuun.
Pidättelemättömänä liveryhmänä tunnettuun Kaukolasipartioon on usein liitetty Jaakko Tepon nimi, sillä kaksi hänen poikaansa, Ilja Teppo ja Johannes Teppo, vaikuttavat siinä Pertti Fellerin, Antti Huuskosen ja Sampsa Asikaisen rinnalla.
– Kun musavideota lähdettiin tuumailemaan yhdessä bändin kanssa, huomattiin nopeasti norjalaisen Ylvis-duon videoiden huumorin ja väkevän kasariestetiikan yhdistelmän lämmittävän kaikkien mieltä, kertoo Lomamatka, lamamatka –videon ohjaaja Ville Asikainen.
– Meillä oli hauskaa kuvauksissa ja se näkyy videollakin, toteaa puolestaan kappaleen sanoittanut ja säveltänyt Ilja Teppo.
– Aiemmat musiikkivideomme ovat kaikki hyvin kesähenkisiä. Nyt oli aika tehdä jotain ihan muuta ja tuoda samalla Suomen talvea esille. Meillä on kaunis luminen talvi ja olkaamme siitä ylpeitä, Teppo jatkaa.
Yhtyeen kotisivut:
http://www.kaukolasipartio.fi