Enkelin kaltainen voimaballadi Sysi & Savelta

Enkelin kaltainen on tänään julkaistava video ja singlelohkaisu Sysi & Savi-yhtyeen huhtikuussa ilmestyvältä debyyttialbumilta Zombijive. Tunnetta on pelissä isolla T:llä, niin kuin voimaballadissa olla pitää.

”Enkelin kaltainen on biisi, johon palasin pidemmällä aikavälillä monta kertaa. Alun perin ei ollut varmaa, että biisi edes päätyisi levylle, saati että se julkaistaisiin sinkkuna. Ensimmäinen sinkku Zombijve on tulevan debyyttialbumin avausraita ja Enkelin kaltainen toimii päätösraitana. Lupaan, että näiden väliinkin mahtuu arvaamattomia juonenkäänteitä. Balladin aika tuli aikaisemmin kuin itsekään kuvittelimme. Enkelin kaltainen kertoo luopumisesta ja niistä hetkistä, joiden ei olisi suonut päätyvän vielä muistoiksi”, kertoo laulaja-kitaristi Temes Tuominen.

Sysi & Savi:
Temes Tuominen: Kitara, laulu – Pete Horn: Rummut – Toni Tyyri: Basso – Jaylon Ojala: Kitara, taustat

Enkelin kaltainen Spotifyssa

Sysi & Savi Facebookissa