JATALA julkaisi viiltävän ensisinglensä The Knife

Ensimmäisen singlensä ”The Knife” tänään julkaissut JATALA on vuoden 2019 The Voice of Finlandissa toiseksi sijoittuneen laulaja Jasse Jatalan kokoama yhtye, jonka juuret ovat teknisessä metallissa ja vuosituhannen alun vaihtoehtoisessa rockissa. The Knife on adrenaliininhuuruinen yhdistelmä teknistä taitoa, Jassen ainutlaatuista ääntä ja pulssia nostattavia riffejä.

Jassen visio uudesta yhtyeestä alkoi konkretisoitua TVOFin jälkeen, kun pääkaupunkiseudulla vaikuttavasta ystäväpiiristä kokoonpanoon liittyi kokeneita tekijöitä (mm. I Revolt, Hanging Garden ja Seraphiel). Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja vahvantuntuista materiaalia syntyi jo ensimmäisessä tapaamisessa.

”Olen hehkuttanut tätä porukkaa jo melkoisesti, enkä pysty sanoin kuvailemaan, miten hyvältä tuntuu vihdoin saattaa ensimmäinen julkaisumme maailmalle. Olemme pusertaneet tähän runsaasti osaamistamme, enkä malta odottaa, miten yleisö ottaa musiikkimme vastaan”, Jasse kommentoi tuntemuksiaan.

JATALAn edesottamuksia on mielenkiinnolla seurannut myös Toni Wirtanen (Apulanta), joka toimi Jassen valmentajana kuluneella TVOF -kaudella.

”Jasse Jatalan olen oppinut tuntemaan helkkarin lahjakkaana ja monipuolisena laulajana, jolla on sydän paikallaan. Jassella on harvinaisen vahva näkemys esittämästään musiikista ja kyky saada tämmöinen kyyninen jääräkin luottamaan siihen. Pelkkä näkemys ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös rutosti tahdonvoimaa, jolla tuo näkemys puristetaan musiikiksi. Tarvitaan uskoa, paloa ja taitoa – jotain sellaista, mitä ei edes treenaamalla saa. Jollain niitä ominaisuuksia on, jollain ei. Jassella on. The Knife- biisi on härkäsen väkevä pläjäytys, jolla soittaa laulajansa nimeä kantava oikea bändi. Ja komeasti soittaakin.”

JATALAn musiikissa voi kuulla vaikutteita usealta vuosikymmeneltä, ja bändi haluaa tuoda modernin melodisen metallin keskelle tuulahduksen myös flanellipaitojen ja grungen tuoksua — musiikin, joka on ottanut lähtemättömän paikan yhtyeen jäsenten sydämissä.

Parhaillaan JATALA työstää jatkoa ensimmäiselle julkaisulleen. Yhtye odottaa malttamattomana pääsevänsä näyttämään terävyytensä myös keikoilla kevään 2020 aikana.

Kokoonpano
Jasse Jatala – laulu
Erik Halonen – kitara
Ville Marttila – kitara
Jussi Hämäläinen – basso

Kuuntele The Knife (audio) YouTubessa
https://youtu.be/Uw7UFs_jyG0


JATALA sosiaalisessa mediassa

http://www.facebook.com/jatalaband/
http://www.instagram.com/jatalaband