October Tide (SWE) kiertää Suomea seuranaan Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon

Ruotsalainen death/doompartio October Tide saapuu maaliskuussa Suomeen. Kolme kaupunkia kattavan minikiertueen lämmittelijöinä toimivat kotimaiset Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon.

1990-luvun puolivälissä perustettu October Tide on EX-Katatonia-kitaristi Fredrik Norrmanin johtama yhtye, joka ehti julkaista kaksi albumia ennen jäämistään 10 vuodeksi telakalle. Vuonna 2009 Fredrik Norrman erosi Katatoniasta ja kokosi October Tiden uudelleen. Bändi on julkaissut paluunsa jälkeen kaksi albumia, joista tuorein on viimevuotinen In Splendor Below.

Kiertueella on luvassa ikoniset iltamat, sillä kattausta täydentävät melankolisen metallin eturiviin itseään kiilaavat Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon. Hanging Gardenin marraskuussa julkaistu kuudes albumi Into That Good Night on saanut maailmalla ylistävän vastaanoton. Kiertueella ensimmäistä kertaa on mukana myös yhtyeen uusi laulaja Riikka Hatakka. Viime aikoina keikoillaan ja julkaisuillaan vakuuttanut Kaunis Kuolematon on yksi Suomen metallitoivoista. Yhtye osallistuu kiertueen Tampereen ja Helsingin osuuksille.  Alkuvuodesta Kaunis Kuolematon on siirtymässä studioon valmistelemaan uutta materiaalia, jossa ruuvia on kiristetty entisestään.

Liput kiertueelle tulevat myyntiin perjantaina 10. tammikuuta. Tarkemmat tiedot lippujen hinnoista ja aikatauluista löytyvät tapahtumapaikkojen ja lipunmyyntipisteiden sivuilta. Kiertuepaikat ovat seuraavat:

26.3. Olympia, Tampere (+ Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon) https://www.tiketti.fi/tapahtuma/67385

27.3. Kuudes linja, Helsinki (+ Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon) https://www.tiketti.fi/tapahtuma/67387

28.3. Freetime, Jyväskylä (+ Hanging Garden) https://events.liveto.io/events/freetime-live-october-tide-hanging-garden