Brittilafkalle kiinnitetty Dear Moon julkaisi singlen ja videon

Kuopiolaiselta Dear Moonilta on ilmestynyt tänään single ja video kappaleesta ”AFTERLIFE”. Biisi on esimakua huhtikuun 24. ilmestyvältä albumilta, jonka julkaisusta vastaa brittiläinen pitkän linjan levy-yhtiö Revolver Records.

Viime vuonna perustetun elektrorockyhtyeen tahti on ollut hengästyttävän nopea, sillä omakustanteinen ensisingle ”Queen of Silence” julkaistiin joulukuussa 2019. Tämän jälkeen asiat ovat edenneet vauhdilla. Kokeneista muusikoista (mm. Rubik, Terho) koostuva bändi osoittaa olevansa nuoreksi yhtyeeksi erittäin valmis tapaus, eikä levy-yhtiössä ole peitelty intoa uudesta pohjoisesta kiinnityksestään.

Dear Moonin musiikissa voi kuulla vaikutteita brittirockista The Killersiin. Bändin reviiriä ovat niin Berliinin Mauer Parkin sunnuntaiset jamit, Bristolin syljen kyllästämät tienoot, kuin kotimaisten rockpyhättöjen lasinsiruiset lattiat. Jos Music Television lähettäisi vielä Alternative nation -ohjelmaa, Dear Moon olisi tallennettavissa sen öisiltä soittolistoilta.

Laulajakitaristi Tommi Saikkonen kommentoi uutta singleä:
”Ensimmäinen omakustanteinen singlemme ”Queen of Silence” käsitteli ihmisten välistä kommunikaatiota ja sen puutetta.  ”Afterlife” on suora seuraus tästä. Biisi kertoo orjuuttavasta sotakoneistosta, jossa yksilö joutuu pohtimaan paikkaansa ja valintojaan. Kappale on tästäkin syystä raskaampi kuin edeltäjänsä.”

Kuuntele AFTERLIFE Spotifyssa:

Kokoonpano
Tommi Saikkonen – vocals, guitar
Timo Kokko – guitar
Sampsa Väätäinen – drums, vocals
Tatu Savolainen – bass, vocals
Markus Lumipuu – synths, vocals

Dear Moon somessa 
instagram.com/dearmoonband
facebook.com/DearMoonband