Maire Marengin Ubuntu vastaa suuriin kysymyksiin

Maire Marenki & Itävallan tänään julkaistu Ubuntu on häpeilemättömän dramaattinen ja samalla ajassa kiinni oleva single. Palavien sademetsien tuoksuisessa laulussa ei arastella kysymystä ”ilmako ihmisen hauta?” Toivoa ja ratkaisujen mahdollisuutta ei kuitenkaan unohdeta afrikkarytmien maustamassa jylhässä kokonaisuudessa. Kappaleesta julkaistiin tänään myös lyriikkavideo.

Ubuntu-sana on useimmille tuttu tietokoneen käyttöjärjestelmän nimenä, mutta alun perin zulunkielinen sana on tarkoittanut inhimillisyyttä toisia kohtaan. Eteläafrikkalaista Ubuntu-ideologiaa ovat esitelleet muun muassa Desmond Tutu ja Nelson Mandela. Ubuntussa terve itsetunto liittyy tietoisuuteen suurempaan kokonaisuuteen kuulumisesta.Maire Marenki & Itävallan Ubuntu on taltioitu E-Studiolla. Ammattitaitoisen käsityön jälki kuuluu ja soittamisen riemu välittyy Petri Majurin miksaamana ja masteroima.

Taiteilija Maire Marengin hahmo syntyi tarpeesta rajattomalle ilmaisulle – hän on kyltymätön ja rajaton lauluntekijä, jolle mikään tarina ei ole liikaa, eikä liian vähän. Mairen musiikin on sanottu hivelevän aisteja kuin chilillä maustettu suklaa. Vuonna 2019 Maire Marenki julkaisi neljä itse tuottamaansa singleä. Maire Marenki & Itävallalta on julkaistu aiemmin single Skeittaan Alaskaan, joka antaa nyt julkaistun Ubuntun tavoin esimakua myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta pitkäsoitolta.

Kuuntele Ubuntu Spotifyssa
Lyriikkavideo

Kotisivu
Facebook