Atlases romuttaa perinteisen singlemitan järkälemäisellä 10-minuuttisella teoksella

Epsilon, kreikkalaisen kirjaimiston viides kirjain on porilaisen post metal -yhtye Atlasesin viides julkaisu. Levollisuuden ja massiivisten äänivallien vuoropuheluna etenevä jylhä teos venyy singlelle epätyypilliseen yli kymmenen minuutin mittaan. Samalla se toimii itsenäisenä siltana Atlasesin hienoja arvioita saavuttaneen ”Woe Portrait” -albumin ja sen seuraajan välillä.

”Epsilon” on alun perin sävelletty jo vuonna 2018, mutta vasta tänä vuonna yhtye löysi kappaleeseen haluamansa muodon. Tuore single on bändin pisin sävellys, ja siinä voi kuulla tuttuja Atlases-elementtejä — aiempaa suuremmilla siveltimen vedoilla toteutettuna. Kappaleella syvä on entistä syvempää, hitaus on hitaampaa ja groove groovempaa. Lohduttomuus, lohtu ja intensiteetti ovat käsinkoskeltavissa. Oman sävynsä yhtyeen soundiin on tuonut koskettimista vastaava uusi jäsen, Jesse Simola, jonka myötä elektronisten elementtien määrä on kasvanut ja monipuolistunut. Atlasesin massiivinen soundi luodaan orgaanisesti myös livenä, eikä keikoilla käytetä taustanauhoja.

”Epsilon” -kappaleen on äänittänyt ja miksannut Jerkka Perälä ja masteroinut Jens Bogren (mm. Amorphis, Sabaton) Fascination Street studiolla. Kappaleen tyylikkään musiikkivideon kuvauksesta ja ohjauksesta vastaa Jerkka Perälä.


Kokoonpano:

Nico Brander – Kitara
Ville-Veikko Laaksonen – Kitara
Jamppa Lamminpää – Laulu
Arttu Leppänen – Rummut
Jerkka Perälä – Basso, Laulu
Jesse Simola – Koskettimet, Samplet, Laulu

 

Diskografia:

Penumbra EP (Pest Records 2017)
Atlases/Besra – split 8″ (Omakustanne 2018)
Haar (Rain Without End Records 2019)
Woe Portrait (Lifeforce Records 2020)
Epsilon (Lifeforce Records 2021)