Jesse & Varjot hypnoottisen suomirockin ytimessä

Jesse & Varjot lataa pöytään täyslaidallisen hypnoottista suomirockia uudella singlellään Minä. Taitavasti rakennettu rockbiisi kutoo kuulijan verkkoonsa heti ensi tahtien aikana ja pitää otteessa aina viimeiseen ”mene nyt”-komentoon saakka.

Minä oli alun perin omakohtainen laulu, mutta muuttui myöhemmin käsittelemään yleisesti vallalla olevaa itsekästä ajattelua.

”Minä kertoi alun perin itsestäni, kun tuli mokailtua joskus”, bändin laulaja ja biisintekijä Rami Hentilä sanoo nauraen ja jatkaa kirjoittaneensa tekstin sittemmin uudelleen.

Minä julkaistiin tänään myös lyriikkavideona.

Aiemmin kaksi albumia julkaissut Jesse & Varjot valmistelee nyt kolmatta pitkäsoittoaan. Yhtyeellä on vankka kuulijakunta. Bändin biisejä on pelkästään Spotifyssa streamattu lähes 300 000 kertaa.

Minä-single Spotifyssa.
Minä-lyriikkavideo YouTubessa.

Jesse & Varjot Facebookissa.

Jesse & Varjot:
Laulu – Rami Hentilä
Kitara – Matti Salonen
Basso – Klaus-Erik Wirzenius
Rummut – Petu Parkko