Vallilan Unelman debyyttisingle lohduttaa kun maailma on hieman liikaa

”Tiesitkö, että sinivalaan sydän on pienen henkilöauton kokoinen ja sinne mahtuu ihminen?”

Näillä sanoilla alkaa Vallilan Unelman debyyttisingle Lohtukeloja. Biisi on milleniaalin tuutulaulu, joka muistuttaa, että olemme lopulta kaikki vain hiukkasia avaruudessa. Kuulas elektrokappale tarttuvine kertosäkeineen sukeltaa syviin vesiin, mutta lohduttaa ihmistä niissä hetkissä, jolloin maailma on hieman liikaa.

Vallilan Unelma ui pintaa syvemmällä, katse on suunnattu sinne missä on kaikkein pimeintä. Se näkee Artekin alle, paljastaa Marimekon Tokmanniksi ja uskaltaa sanoa sen ääneen. Yhtyeen musiikki kumpuaa lama-ajan lapsuudesta, yksin kasvamisesta ja tämän päivän narsismista. Vallilan Unelma rapsuttaa päälle liimattua kulmista ja päästää loan nousemaan pintaan.

Vallilan Unelma on duon Pasi ja Oona luomus. Vallilan Unelman juuret ovat punkmusiikissa ja nämä vaikutteet kuuluvatkin duon persoonallisen elektromusiikin läpi.

Kaksikolla on pitkä historia erilaisten musiikkiprojektien ja kuvataiteiden parissa. Aiemmissa projekteissaan esimerkiksi Pasi on tehnyt yhteistyötä muun muassa 22 Pistepirkon jäsenten, sekä Yarin, Antero Prihan ja muiden tunnettujen suomalaismuusikoiden kanssa. Lohtukeloja on kuitenkin musiikkia ja visuaalista ilmettä myöten tekijöidensä oma tuotos.

Vallilan Unelma valmistelee debyyttialbumiaan, joka ilmestyy heti kun maailma on valmis.

Lohtukeloja Spotifyssa ja Apple Musicissa.

Facebook | Instagram | Kotisivut