Stormbreaker kiilaa vuoden metallitulokkaiden joukkoon myrskyävällä singlellään

Itä-Suomessa vastikään perustettu melodista metallia soittava Stormbreaker on julkaissut itsensä mukaan nimetyn debyyttisinglen ”Stormbreaker”, jolla yhtye kiilaa suoraan suomalaisten metallitulokkaiden kuuminpaan joukkoon. Single antaa esimakua tammikuussa 2023 julkaistavan ”Vengeance” -EP:n eteenpäin polkevasta, räiskyvästä atmosfääristä, jossa toisiaan täydentävät Petri Tarvaisen matalat huutolaulut ja Anni Kokkosen kirkkaat korkeat puhtaat vokaalit. Yhtyeen käynnistämä myrsky ei saavu kuin kirkkaalta taivaalta, sillä jäsenistöllä on vuosien kokemus alan yhtyeistä.

”Stormbreaker” -single kertoo jokapäiväisten rajojen rikkomisesta, jotta tasa-arvo ihmiskunnan ja luonnon välillä voitaisiin saavuttaa. Kappaleen miksauksesta vastaa Euge Valovirta.

Stormbreaker syntyi alun perin Joensuussa Kolossus-yhtyeessä vaikuttavan Petri Tarvaisen ajatuksesta säveltää soolojulkaisuja. Varsin pian kasassa oli kuitenkin kokoonpano, josta haluttiin pitää kiinni. Yhtyettä yhdistää syvä palo metallimusiikin tekemiseen 25-40 vuoden ikähaarukasta huolimatta.

”Stormbreaker” -single
Spotifyssa
Deezerissä
iTunesissa
Apple Musicissa

Kokoonpano
Petri Tarvainen – laulu
Anni Kokkonen – laulu
Tomi Virtanen – kitara
Jaakko Kauppinen – kitara
Tatu Heikkinen – basso
Sami Ratilainen – rummut

Stormbreaker
Instagramissa
Facebookissa