Kristian Kuustien tänään ilmestynyt single Kaarnalaiva on ensimmäinen merimerkki ensi vuoden alussa ilmestyvältä Kristianin kakkosalbumilta. Suomipopin ja -rockin perinteille kumartava …
Helsinkiläis-trondheimilaisen West Metron tänään julkaistu viiden biisin EP:n Past Futures yhdistelee koukuttavasti orgaanista bändisoittoa ja 1980-luvun syntetisaattoreita. Tästä kombinaatiosta yhtye …
Turboahdetuista keikoistaan tunnettu Grillijono K.O. on valittu Therapy?:n lokakuun Suomen keikkojen lämmittelybändiksi. Maaliskuussa paljon kehutun Härmägeddon-albuminsa julkaissut Grillijono K.O. yhdistelee musiikissaan saumattomasti rockia, punkkia …
Tänään päivänvalon nähnyt Samuli Myrskyn single Joutomaa on sukellus lapsuuden aikaan, jossa uteliaisuus, leikki ja luovuus ovat läsnä joka päivä. Kun lapsi astuu ulos …
Inhimillisen ja koneellisen maailman välinen hypnoottinen jännite dominoi West Metron debyyttisingleä Already Broken. Blade Runner -tunnelmaisen kappaleen inspiraation lähteenä ovat dystooppiset kaupunkikuvat neonvalolabyrintteineen. Vaikka Already …
Katurockpartio Dead City Monkeys jatkaa uudella singlellään Drunken Youth siitä mihin edellisellä Heartbeat-singlellään jäi. Kun Heartbeatillä juostiin kilikolimiehen tahdissa lain kouraa pakoon, nyt samoilla elämän …
Riemu-levymerkin digiuudelleenjulkaisujen sarjassa päivänvaloon saatettiin tänään Karoshi Loversin albumi There Is No Alternative, Enterin jäähyväis-ep Harder sekä The Insult That …
Samuli Myrskyn tänään julkaistu single Kesätuuli on tarina festivaalirakkaudesta. Hetkestä, jolloin villi kesätuuli puhaltaa sielussamme ja kaikki on mahdollista. Biisin sanat syntyivät kesäfiiliksissä yhteen …
Muun muassa The Flaming Sideburs ja Huuto! -yhtyeistä tunnettu Rami Helin avasi tänään soolouransa debyyttisingellä The Lonesome Death of George Mallory. Mount Everestille kadonneesta legendaarisesta vuorikiipeilijästä kertova …