Nimekkäistä muusikoista koostuvan Mercury Circle -yhtyeen ensimmäinen single ”The Beauty Of Agony” on ilmestynyt. Kappale on esimakua elokuussa julkaistavalta EP:ltä …
Hardcorea hip hopiin ja teknoon yhdistelevän Moscow Death Brigaden syyskuun Suomen kiertue siirtyy vuodella eteenpäin. Koronapandemian vuoksi siirtyvän kiertueen uudet päivät ovat Pe …
6G:n tänään ilmestynyt uusi single Soita mut repeatilla on 80-luvun soundimaailmoista vaikutteita ottanut kesäinen popbiisi. Kappaleella vierailee Michael Monroe, jonka saksofoni …
Medium Arvet julkaisi tänään singlen Meedio. Biisi on perinteinen suomirock-ralli särökitaroilla ja tarttuvilla melodioilla maustettuna. Lyriikoissa liikutaan parisuhdeongelmien parissa ja jätetään kuulijalle …
Taidelaitos Haihatuksen kesänäyttely AVANTGARDEVEKKULA avataan 27. kesäkuuta Joutsassa ja se on avoinna elokuun 16. päivään saakka. Näyttelyn kuraattorina toimiva Tuomo …
Metal- ja deathcorebändi Collusions julkaisi tulevalta debyyttialbumiltaan kolmannen singlen Lost, Not Gone. Murhaavan raskaiden kitarariffien ja örinälaulun voimin eteenpäin jyräävässä biisissä ei säästellä nyansseja. Seesteisillä väliosilla, jousisovituksilla, syntikoilla, kuorolla …
Yokin tänään julkaistu single Kerro mulle on biisi, jossa ei ole säästelty suuria eleitä eikä elementtejä. Voimaa, seesteisyyttä ja tunnelmointia riittää ja Elisa …