SADETTA julkaisi tänään singlen Koirat. Kesänmakuinen pop-biisi kietoo kuulijan hellään otteeseen ja saa lanteet liikkumaan. Koirat on jälleen vahva näyttö yhtyeen kyvystä kirjoittaa …
Konala2020 on julkaissut toisen singlensä Hotelli Hesperia. Biisi jatkaa samaa varmaotteista ja sävykästä suomenkielisen rockin linjaa, minkä ensimmäinen single Musteella …
Pohjois-Karjalan hulvattomin bändi Kaukolasipartio juhlistaa kymmenvuotista uraansa ilmaisella nettilivekeikalla keskiviikkona 6. toukokuuta yhtyeen YouTube- ja Facebook-sivuilla. Sumeilemattoman viihdyttävästi rockia, kasaridiskoa …
Kotimainen Dear Moon painaa debyyttialbumillaan Arise ennakkoluulottomasti kädenjälkensä elektronisen rockin maailmankartalle. Tänään julkaistulla albumilla bändi matkustaa 1990-luvun Seattlesta Iso-Britanniaan, jossa …
Rovaniemeläinen Jade julkaisi tänään uuden singlen Maailmanloppu. Se jatkaa sitä monikulttuurista matkaa, jonka Jaden debyyttisingle Piirrä kartta minuun aloitti. Ensisinglessä olivat läsnä Jaden juuret, Lapin …
Maire Marenki & Itävallan tänään julkaistu Ubuntu on häpeilemättömän dramaattinen ja samalla ajassa kiinni oleva single. Palavien sademetsien tuoksuisessa laulussa …
Orgaanisen rockin lipunkantajalta, Lobsterilta ilmestyi tänään ajankohtainen single ja video. No place like home on kitarariffien ilotulituksella kuorrutettu ylistyslaulu kotiinpaluulle …
Kotimainen elektronista rockia soittava Dear Moon matkustaa uudella singlellään Das Mekanik syvälle bluesin kehtoon. Matkan varrelta se poimii jokisuiston rytmiikkaa …
Oululainen Yoki julkaisi tänään singlen Rauniot, joka on toinen singlelohkaisu yhtyeen toukokuussa ilmestyvältä esikoisalbumilta. Rauniot on popbiisi, jonka vangitsevan hypnoottinen poljento tempaisee …